Historiaa

 

Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnat ovat nykyisin Suomen puolelle sijoittuva osa Karjalaa. Jo keskiajalla Karjala jaettiin kahtia, kun Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 vedettiin raja Ruotsin ja Novgorodin välille. Nykyisen Etelä-Karjalan alueet jakautuivat rauhassa siten, että Vuoksen ja Simpeleen etelän puoleiset alueet jäivät Ruotsin valtapiiriin, ja pohjoisen puoleiset Novgorodille. Ruotsin Karjalan keskukseksi tuli Viipuri ja Novgorodin puolen Karjalan keskuspaikka oli Käkisalmi.

Pähkinäsaaren rauhan mukainen raja pysyi voimassa yli kaksi ja puoli vuosisataa. Vasta Täyssinän rauha vuonna 1595 muutti rajan kulkua. Etelä-Karjalan osalta muutokset olivat vähäisiä, mutta Ruotsin alueet lisääntyivät paljon pohjoiseen. Täyssinän rauhassa Ruotsin puolelle rajaa siirtyi myös Jääsken pitäjä.

Täyssinässä sovittu raja ei kestänyt kauan. Uusi sota alkoi vuonna 1609. Sota päättyi Stolbovan rauhaan vuonna 1617. Tuolloin Ruotsin alue laajeni kattamaan Käkisalmen Karjalan sekä Inkerinmaan. Ruotsalaiset halusivat luterilaistaa uusien alusmaidensa asukkaita.  Vuosina 1656 – 1661 käytiin niin sanottua ruptuurisotaa Karjalassa. Sota sai uskonsodan luonteen.

Suuri Pohjan sota ja sen päättänyt Uudenkaupungin rauha (vuonna 1721) jakoivat jälleen Karjalan. Niin sanotussa pikkuvihassa Ruotsi yritti saada takaisin menettämiään alueita. Sodan ratkaisevassa Lappeenrannan taistelussa elokuussa 1741 Venäjä valtasi Lappeenrannan Linnoituksen. Ruotsin tappioon päättyneen pikkuvihan rauha solmittiin Turussa vuonna 1743. Tällöin nykyinen Etelä-Karjala sekä Kymenlaakso Kymijokeen saakka ja Savonlinnan seutu liitettiin Venäjään. Venäjälle siirtyivät näin ollen myös kaikki rajalinnoitukset, näiden joukossa Lappeenranta. Alue toimi Venäjän uuden pääkaupungin, Pietarin, etuvartiona Ruotsia vastaan.

Suomen sota ja Haminan rauha (vuonna 1809) siirsivät koko Suomen Venäjälle kuuluvaksi autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi. Jo aiemmin Venäjälle siirtynyt niin sanottu Vanhan Suomen alue, mukaan lukien Etelä-Karjala, liitettiin autonomiseen Suomeen vuonna 1812. Tästä alueesta tuli suuriruhtinaskunnan Viipurin lääni.

Vuonna 1917 Suomen itsenäistyttyä maan rajat säilyivät samoina kuin ne olivat suuriruhtinaskunnassa. Niin sanottu Suomen Karjala oli siis yhtenäinen. Talvisota muutti jälleen Karjalan tilannetta, kun vuoden 1940 rauhassa Karjala jaettiin jälleen kahtia suunnilleen nykyisen rajaviivan mukaisesti. Nykyinen Etelä-Karjala jäi rauhassa Suomen puolelle. Jatkosodassa Suomi valloitti Karjalan maita takaisin, mutta Moskovan välirauha 1944 ja Pariisin lopullinen rauhansopimus (1947) siirsi rajan nykyiselle paikalleen. Tällöin Etelä-Karjalasta tuli rajamaakunta Suomen ja Neuvostoliiton, nyttemmin jälleen Venäjän välille.

Etelä-Karjalan maakunta jatkaa Viipurin läänin ja Karjalan kannaksen perinteitä. Maakuntaan kuuluu vuonna 2012 10 kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Alueen suurin kaupunki ja keskuspaikka on Lappeenranta. Kaupunki perustettiin vuonna 1649 Lapveden vanhalle kauppapaikalle. Maakunnan toinen kaupunki on Imatra. Imatran kauppala perustettiin vuonna 1948 Ruokolahden, Joutsenon ja Jääsken Suomen puolelle jääneistä osista. Kaupunki Imatrasta tuli vuonna 1971. Maakunnan kunnat ovat pääosin syntyneet erotessaan suurista Taipaleen (Taipalsaaren), Jääsken ja Ruokolahden emäpitäjistä vuosisatojen mittaan.

Kuntakentässä on tapahtunut muutoksia 2000-luvun mittaan. Kuntaliitosten myötä Etelä-Karjalan kuntakartasta on hävinnyt kuntia ja lisää muutoksia on luvassa lähivuosina. Saaren ja Uukuniemen kunnat liitettiin Parikkalaan vuoden 2005 alussa. Joutsenon kaupunki liitettiin Lappeenrantaan vuonna 2009 ja Ylämaan kunta vuonna 2010. Vuoden 2013 alussa Suomenniemen kunta liitetään Mikkelin kaupunkiin ja näin ollen kunta vaihtaa myös maakuntaa.

 

Satu Eiskonen 

Päivitetty 9/2012

Print Friendly